Sitäpä se mamman rinkan pakkaaminen siis tiesi: me lähdimme vaeltamaan UKK-kansallispuistoon. Se oli minulle ensimmäinen hurjan pitkä automatka, ja myös ensimmäinen useamman päivän vaellus. Ensimmäiset päivät olin aika ihmeissäni, kun mamma ja Mies vain aamulla pakkasivat teltan taas kasaan, keittivät puuron ja sitten käveltiin. Ja käveltiin. Välillä satoi ja ihmettelin, mihin oikein olemme menossa.

Minua alkoi monesti jo vähän väsyttää matkan varrella, varsinkin kun piti aina välillä käydä tarkistamassa vähän kauempana, että oliko poroja liikkeellä.

Onneksi Oskari-ystäväni kantoi meidän molempien ruuat, itse en olisi varmaankaan sitä jaksanut tehdä. Välillä Oskarikin tuhahteli vähän hommaansa kyllästyneenä, mutta piristyi kun sai reppunsa sivutaskusta pienen välipalan.

Lapissa luonto oli aika erilainen kuin kotikonnuilla etelämpänä. Kivetkin saattoivat olla näin koristeellisia. Eikä puita ollut juuri lainkaan, vain pieniä kitukasvuisia koivuja ja kaikenmaailman turkkiin tarttuvia varpuja ja jäkäliä. Ne olivat aika kurjan tuntuisia märässä turkissa, kun piti illalla alkaa nukkumaan.

Nyt olen taas mukavasti mamman kanssa mökillä, ja taidan mennä taas uimaan. Tai kahlaamaan, kuten mamma väittää. Minusta se on ihan uimista, kun kerran menen veteen uimarannasta. Nih.

Kerron lisää Lapin matkasta myöhemmin! Menkäähän kaikki uimaan ja nauttikaa auringosta!!!