Minulla on ollut nyt lomalla aikaa nukkua kunnon päiväunia, ja olen nähnyt usein unta pentuajastani. Olenkohan tulossa vanhaksi?

Olin melkoinen vimpula jo pentuna, ainakin jos omilta ihmisiltäni kysytään. Bravuurini oli vesikipon kaataminen. Enkä yleensä lopettanut vielä siihen, vaan halusin myös auttaa siivoamisessa. Ihmisillä kun on usein kauhea kiire kuivata pieni vesitilkka pois lautalattialta...

Minun apuani ei kuitenkaan yleensä arvostettu... =(

Halusin myös auttaa puutarhanhoidossa, vaikka talvi olikin. Mistä minä olisin voinut pienenä pentuna tietää, koska ruusut pitää leikata?!?

Huomatakaa muuten, kuinka hurmaava poskiparta minulla oli tuohon aikaan. Muistutin mielestäni juuri sopivasti Roope Ankkaa.

Ei elämä kuitenkaan ole pelkkää menneiden muistelua, vaan kaikenlaista jännää tapahtuu koko ajan. Tänä aamuna olimme metsälenkillä ihan uudessa paikassa. On aina hirmuisen hauskaa mennä outoihin paikkoihin, koska niissä on niin paljon uusia hajuja. Tuossa metsässsä oli kyllä niiden lisäksi minun makuuni hieman liikaa muurahaisia ja hyttysiä.

Yhteen kuvaa maltoin asettua aloilleni, varmaan mamma olisi ottanut niitä enemmänkin, mutta en halunnut kököttää siinä itikoitten syötävänä yhtään kauempaa.

Lenkkikaveristani Väinöstä mamma nappasi aika hupaisan kuvan:

Väinö on siis hyppäämässä tuon puunrungon yli. Hän on jo sen verran vanha, että se vaatii hieman tsemppaamista.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tällä kertaa. Aurinkoista päivän jatkoa kaikille!