Minulla taitaa olla liian isot tassut, kun en saa millään niitä soviteltua näppäimistölle niin, että saisin nuo kuvani mahtumaan rinnakkain. Olen aika noviisi näissä tietsikkajutuissa, joten antakaa aloittelijalle anteeksi. Toivottavasti minäkin vähitellen opin!

Olenhan oppinut lyhyen elämäni varrella jo paljon muutakin, tosin mamma saattaisi olla sitä mieltä, että paljon enemmän pitäisi olla jo oppinut. Mielestäni osaan tosi hyvin haastaa toisia koiria leikkiin, juosta pientä ympyrää tosi lujaa, työntää koko kuononi veden alle, pestä ihmisten korvat ja tarvittaessa myös kasvot, venytellä kuin kissa, löytää penkoille heitetyt käytetyt nenäliinat... Tässä vasta alkua, mutta en halua tehdä heti aluksi liian rehentelevää vaikutusta, joten kerron sitten myöhemmin lisää.

Se minun sen sijaan piti kertoa, että miten minusta tuli juuri tuon mamman koira. Se onkin aika vinkeä juttu, ei hänen nimittäin pitänyt tällaista valuvikaista ottaa. Hänen edellinen cockerinsa oli siirtynyt sateenkaarisillalle ja syksyllä, ja mammalla oli hurjan kova koirakuume. En tiedä voiko sitä kuumetta mitata mittarilla, mutta jouluna se kuulemma yltyi tosi akuutiksi. Mamma olisi halunnut sellaisen koiran, jonka kanssa voisi harrastaa vaikka jälkeä ja agilitya, mutta joka olisi myös kaunis ja terve. Sellaisia pentueita on vaikea löytää, mutta onneksi minä ja veljeni olemme olemassa!

Kasvattaja suositteli mammalle minun veljeäni, joka on täydellinen kaikin puolin. Sitä mamma sitten sitten ajoi 27.12.2007 hakemaan, mutta halusi nähdä kaikki pennut. Tiesin tilaisuuteni tulleen ja pistin kaikki peliin. Kun meidät tuotiin keittiöön, missä ihmiset istuivat kahvilla, veljeni alkoivat heti tutkailla huonetta. Minä sen sijaan lyllersin mamman luo, hän kun oli istahtanut lattialle. Kiipesin hänen syliinsä, painoin pääni hänen poskeaan vasten ja painauduin tiukasti kaulakuoppaan. Ja niin mamma menetti sydämensä.

Kasvattaja yritti vielä puhua mammalle järkeä ja sanoi ettei hän suostuisi rekisteröimään yksisilmäistä pentua. Hän jopa olisi minut kaupan päälle, jos mamma olisi ostanut sen täydellisen veljeni. Mutta minä olin jo silloin niin hurmaava, ettei mamma voinut jättää minua sinne. Eikä hän myöskään halunnut kahta samanikäistä pentua, koska silloin minulle ei olisi ollut välttämättä tarpeeksi aikaa.

Että sellainen tarina tällä kertaa. Nyt käyn vinkkaamassa mammalle, että voisi alkaa valmistella iltaruokaa. Mutta ensin lähdetään lenkille, sitten vasta syödään!